Taustaa veneilyharrastukselleni osa Buster R

Alkutalvesta 2009 silmiin pisti Helsingissä myynnissä ollut Buster R varmatoimisella Yamahan moottorilla.Tämä siis Terhin vielä ollessa tukevasti alati kasvavassa lumihangessa.
Tällä kertaa siis katsomaan busteria. Vene oli vuosimallia 1984 ja moottori uutena hankittu vuonna 1989. Molemmat ensimmäisellä omistajallaan, joka oli eläkepäiviksi hankkimassa uutta.  Moottorikin lähti käyntiin siististi avaimesta.
Vene tuli ostettua trailereineen siis keskellä talvea ilman koeajoa. Luotin Einon sanaan toimivasta moottorista ja pitihän miehen sana. Oli suorastaan liikkuttava eron hetki, kun veneen keväällä hain kotiin. Pohjan kaikki niitit olivat alkuperäisiä eikä myrkkymaaliakaan oltu ainakaan kymmeneen vuoteen käytetty.

Busteri teki minuun lähtemättömän vaikutuksen heti ensi retkestä Terhin jälkeen. Pituutta ei ollut kuin 5 cm enemmän, mutta tuskin juuri erilaisempaa olisi voinut olla. Nyt ei aallokkokaan enää haitannut ja meno maistui. Pohja oli terhissä varsin tasainen ja busterin v-kulma huomattavasti jyrkempi. Tulipahan opittua pohjan muodoista jotain.

Jotain veneen tukevuudesta ja turvallisuudesta kertoo pojan hinku kalaan, vaikka tuuli oli 7m/s ja vaahtopäitä alkoi näkyä siellä täällä. Märkiähän nämä vanhemmat busterit on aallokossa, mutta sopivalla kaasun käytöllä sai veden tuloa hyvin rajattua.

Pikkuhiljaa perheenjäsenet alkoivat uskaltautua veneen kyytiin, kun uintireissuja ei enää tarvinnut pelätä. Päästiin lopulta pieneen myrskyynkin. Kuskia lukuunottamatta istuttiin pressun alla suojassa. Kyllä tosin taisivat silti hiukan kastua. Otin itse ajaessa silmälasit pois, jotta olisin nähnyt jotain. No istuin sitten varmuuden vuoksi niiden päälle etteivät päässeet karkuun.

Vielä juhannuskruisinki ehdittiin veneellä tehdä ennen kuin täräytin ja ilmoitin myyneeni veneen. Melkein joka kerta uskaltauduttiin kauemmas kotisatamasta.

Vene, moottori ja traileri  lähtivät Porvooseen. Minusta ainakin hinta-laatusuhde oli kohdallaan tuossa paketissa. Jotain varmaan kertoi veneen meno kaupaksi kahdessa päivässä. Niistäkin olin yhden päivän Tallinnassa käymässä.

Kommentit

  1. Olemme miettineet myös uuden veneen ostamista. Buster käynyt meillä mielessä koska tykkäämme kalastaa. Onko teillä käytössä venetelakka? Mitä mieltä olet venetelakoista? Lueskelin aiheesta ja ilmeisesti tämä voisi olla toimiva ratkaisu mikäli laiturin vieressä olisi tilaa vetää pidemmälle rantaan vene. https://www.alutrack.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Busterit ovat kyllä olleet hyviä, vaikka käytettyinäkin arvokkaita.
      Meillä ei ole venetelakkaa käytössä. Bustereita traileroitiin kyllä runsaasti ilman ongelmia, joten niiden pitäisi toimia hyvin myös telakan kanssa. Nykyisen veneen olen ajanut hiekkarannalle ja vetänyt pidemmälle käsin.
      Venetelakan kanssa kannattaa huomioida vedenkorkeuden vaihtelu. Vaihtelu löytyy ainakin merellä Ilmatieteenlaitoksen sivuilta. Mikään ei harmita enempää kuin kuivalla maalla oleva liian lyhyt venetelakka, johon ei pääse veneellä.
      Tukholman saaristossa näkee nykyisin paljon venenostimia. Jos raha ei ole suuri rajoite, niin ne ovat kyllä käteviä.

      Poista

Lähetä kommentti