tiistai 26. heinäkuuta 2011

Itsetehty venepukki

Jos haluat päästä helpolla, niin kaupasta saa venepukkeja alkaen 120€.
Itse olen tähän asti väsäillyt erilaisia tukia enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi. Edellinen vene talvehti metallipukkien päällä olevalla trailerilla. Traileri kuitenkin lähti uuteen kotiin ja olisi ollut muutenkin liian pieni uudelle Busalle.
Pukkien malleja koitin katsella netistä ja kauppojen sivuilta. Löytyi aika heikosti ja olisi pitänyt suunnata ennemmin venerantoihin katselemaan. Se oli kuitenkin liian työlästä ja suunnitelmat kypsyivät omassa päässä.
Vanhoista viritelmistä oli jäljellä pari Bilteman tukea (tuen tiedot). Niiden käytöstä oli entuudestaa huonoja kokemuksia. Tuppasivat aina kaatumaan tai olisivat vaatineet hitsaamista kiinni enkä omista metallityökaluja tai hitsipilliä.
Noiden lisäksi ostin 2x4" raakalautaa noin 16 eurolla. Ruuvit olivat omasta takaa. Olivat 9cm pitkiä. Lisäksi jotain vanhoja lankunpätkiä hyödynsin. Muita tarvikkeita ei käytetty (vielä).
Takapukin vaakatason korkeudeksi mittailin trailerin takarullaa vastaavan 40-45cm. Silloin veneen saa kätevästi alas trailerilta joutumatta tunkkaamaan ylöspäin. Pukkien leveys tulikin sitten ihan oman pohdinnan mukaan. Kaupasta tuodut laudat olin pätkinyt 120cm mittaisiksi, joten noin metriseksi takapukin leveys tuli.
Ensimmäisenä laskin paperille veneeni pohjan v-kulmaa vastaavan nousun. Vene ei ollut silloin vielä pihassa. Helpomalla pääsisi, kun mittaisi veneen pohjasta paljonko reuna 50cm päässä on köliä korkeammalla. Mittauksen perusteella sain sivun a-tuen korkeuden. Vene siis nojaa molemmista sivuista pukkiin kölin lisäksi.
Päihin tein siis kaksi a-pukkia, joiden poikkitason päälle tuli vaakasuuntainen lauta. Vene tulee tämän päälle. En uskonut pukin olevan vielä tarpeeksi kestävä ilman lisävahvistuksia, joten sahasin a-pukkeihin kolot poikittaistuille. Molempien puolien tuet ruuvasin samoilla 9cm ruuveilla kiinni. On muuten tukeva. Pukin leveys on sen verran suuri, että vaakasuuntainen lauta vaati mielestäni lisävahvistusta. Niinpä lisäsin vielä keskelle pukkia tuen poikittaistukien ja vaakasuuntaisen laudan väliin. Lisätty lankku oli nurkistä löytynyt hiukan isompi pätkä. Sahasin siihen kolon vaakalaudalle. Kolon tein hiukan naftiksi, jotta pysyy tiukasti paikallaan. Laitoin varuiksi ruuveilla kiinni päältä. Nämä ruuvit ovat ainoat, jotka tulivat veneen pohjan puolelle. Upotin ne siis varsin syvälle, jottei pohjaan tulisi tarpeettomia naarmuja. Iso takapukki on nyt melkein valmis. Ei, niitä bilteman tukia ei vielä tarvittu missään. Huopaa kannattaisi liimata vielä veneen suojaksi, mutta hyvin toimi ilmankin. Lisäksi kunto loppui ja jäi hiukan ylimääräistä puuta sahaamatta pois.
Ilta oli jo pitkällä, mutta etupukki vielä tekemättä. Etupukki on kevyempää tekoa ja aavistuksen korkeampi.  Valuvat vedet sitten veneesta itsekseen pois. Etupukin tein laiskuuttani kahdesta pystysuorasta lankusta, joihin sahailin samanlaiset sivutuet kuin takapukkiinkin. Ihan täysin en tällä kertaa upottanut niitä sisälle. Noin 3cm sisään. Tuntui kätevämmältä niin. Leveyden määritteli Bilteman venetuki.Pystysuorien tukien väliin jätin juuri ja juuri metallisen venetuen mentävän välin. Ruuvasin keskimmäisen poikkilaudan päätyyn. Nyt metallinen venetuki asettui hyvin tämän laudan päälle. Venetuen päässä on leveämpi kohta, josta kiinnitys on tarkoitettu tehtäväksi. Tämän päälle sijoitin seuraavan laudan pitämään tuen varmasti paikallaan. Itse venetukea en lopulta ruuvannut mihinkään kiinni, mutta pysyy taatusti paikallaan kahden tiukan laudan välissä.

Koko komeiden vakaus riippuu vielä alas tulevien vaakalautojen leveydestä. Ei kuitenkaan kannata liioitella. Etupukki kun pitää saada pujotettua paikalleen veneen takapään ollessa takapukilla ja etupään trailerilla.
Venetuen rullien kulmaa voi säätää, mutta takapukin tukiessa myös sivusuunnassa niillä ei ole juurikaan merkitystä.
Tuet ovat varsin painavat, joten ovat aika ikäviä siirrellä sinne tänne. Aikuinen kuitenkin kantelee ne vielä helposti yksinään. Parin viikon kokemuksilla kestivät ainakin pidemmän 600kg kuorman ja hetkellisesti 700kg päällään ilman ongelmia. Todennäköisesti tulin liioitelleeksi kestävyydessä, mutta parempi niin.
Vielä pitäisi lisätä huopaa takapukkiin ja kyllästää molemmat pukit valtticolorilla tms. jotta ei ensi syksynä tarvitse tehdä samaa uudestaan.

Saa kopioida ja kysyä lisää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tietoja minusta

Oma valokuva
Pohjois-Espoon ääni. Julkaisemani tekstit koskevat usein luottamustehtäviäni tai muutoin minulle ajankohtaisia asioita. Pyrin päätöksenteossani ottamaan huomioon asuinpaikkani. Varsinkin kaupungin päätöksenteossa koen edustavani juuri pohjois-Espoota.