Vuosia sitten katselin uteliaana Timon kurvaillessa minikaivurilla pitkin pihaamme. Toki ammattilainen tekee ihan erilaista jälkeä tai ennemminkin vähemmän vahinkoa.
#Solbackaan pitää tehdä paljon kaivuuta vaativaa työtä tulevina vuosina. Tie pitää kunnostaa metsäkoneen jälkeen ja jatkaa rantaan asti. Samoin mökin alle pitää vaivaa pilarit. Todennäköisesti kalliolla ei kovin paljoa ole kuitenkaan tarvetta kaivaa. Kaivo pitäisi mahdollisesti tehdä ja salaojatkin pitää aikanaan kaivaa. Jätevesien käsittelyä vartenkin kaivantoa tarvittaisiin aikanaan. Sen verran paljon tehtävää, että salaojaremontin lapiolla tehneellekin tuli raja vastaan.
Vuokraus vaiko oman hankinta
Katselin kiinnostuneena pian sen jälkeen minikaivureiden hintoja ja vuokrausta. Vuokrahinnat ovat noin 80-100€/vrk. Koko kesäloman vuokrahinnaksi tulisi alennuksineen varmaankin noin 2000€. Todennäköisesti se olisi kyllä viisain ratkaisu. Ei olisi mitään murheita kunnossapidosta tai varaosista.
Koska olen melko säästäväinen (joku voisi väittää kitupiikiksi), niin aloin kuitenkin pohtimaan edullisinta ratkaisua. Mieleen heräsi ajatus koneen ostamisesta itselle ja myymisestä pois tarpeen loputtua.
15-20 vuotta käytettyjä koneita näyttäisi saavan alkaen 5000€ kotimaasta. Niistä todennäköisesti saisi lähes omansa pois käyttötarpeen poistuttua. Käyttökustannuksien osuus kuitenkin mietitytti. Vanhassa koneessa aina jotain hajoaa ja varaosat voivat olla hyvinkin kalliita.
Nykyisin Kiinasta tuodaan kaikkea mahdollista Volvoista lähtien. Kotimaisista nettikaupoista katselinkin ns. konelapiota. Hintaa sellaisilla on 3500-4000€ uutena. Niiden siirtelyyn tarvittaisiin kuitenkin mönkijää tai muuta konevoimaa. Omilla telaketjuilla liikkuvia koneita löytyy alkaen noin 7000€ hintalapuilla varustettuina.
Kaivuri suoraan Kiinasta
Mieleeni tulikin katsoa Alibabasta löytyisikö sieltä paljon valinnanvaraa. Yllätys oli melkoinen. Myyjiä toki löytyi paljon, mutta todellisuudessa kaivurien valmistajia oli aika vähän.
Pohdin muutaman viikon ja totesin, että se ei pelaa joka pelkää. Tilasin marraskuussa puolivälissä 800kg minikaivurin ce-merkinnällä. Myyjä otti pian yhteyttä "Et kyllä halua ostaa tuota konetta". Yrittivät myydä isompaa ja huomattavasti kalliimpaa konetta. Totesin, että antaa olla ja peruutin tilauksen.
No päätin jatkaa tutustumista ja myyjä taisikin kieltämättä olla oikeassa. Ilmeisesti pienin malli oli ns. sisäänheittotuote. Käänsin katseeni aavistuksen isompaan 1000kg tai 1tn koneeseen. Niissäkin oli eroja, mutta valitsin mallin jota viedään paljon Eurooppaan ja USA:an. CE-merkittynä luonnollisesti, jotta sen voi joskus myös myydä eteenpäin.
Aavistuksen tuntui ärsyttävältä Kiinalaisten innokas myyntitapa. Kovin innokkaasti tarjosivat kaiken maailman lisäpalveluita ja varmastikin niissä olisi ollut katteet kohdallaan. Alibaban kuljetusvaihtoehdoissa oli oma halpa pikarahti ja kalliimpi fedex. Ei kuulemma kaivuri tule pikapostilla riippumatta valinnoista, vaan laivarahtina. Ihan ymmärrettävää. Se mitä olisi tulossa olisi kannattanut ottaa selville etukäteen. Laivarahti eroaa normaalista postipaketista merkittävästi. Ei kuitenkaan kannata pelästyä. Etukäteen selvää ottamalla välttää kalliit yllätykset.
Jälkikäteen suositelluin ostomuoto olisi kenties ollut FOB, jolloin olisin itse hoitanut kuljetuksen ja loppumatkan kotimaisen huolintaliikkeen kanssa. Silloin olisin saanut sopia hinnoista itse ja kuljetus olisi hoitunut kivasti judokaverin yrityksen kautta. No Erikssonin apuja vielä kyllä käytin lopuksi.
Pienen väännön jälkeen myyjä antoi minulle kaupan päälle kuljetuslaatikon ja ylimääräisen kauhan. Kaupat tehtiin ja visalleni tärähti melkoinen miinusmerkintä. Myyjä toimitti melkoisen määrän tiedostoja ja yhteystietoja merkkailtiin pitkään rahtikirjoihin. Kotoisat ääkköset aiheuttivat harmia kiinalaisille. Marraskuun loppupuolella kaupat tehtiin ja sitten vaan odottelemaan.
Kuvan mukainen kaivuri siis tuli tilattua. Välillä kyllä kävi mielessä, että mitäköhän sitä on taas kerran tullut tehtyä. Itseni tuntien ei vieläkään viimeistä kertaa.
Seurailin joulukuun ajan laivan etenemistä Kiinasta kohti Rotterdamin satamaa. Sieltä rahti siirtyi toiseen alukseen ja oli viimein tulossa kohti Vuosaarta. Rahdin seuranta onnistui siis samaan tapaan kuin kotimaan paketeissakin. Rahtilaivat näkyvät netissä livenä.
ALV pitää aina maksaa, entä tullia?
Viikkoa ennen laivan saapumista sain ennakkoilmoituksen. Laiva oli tulossa Vuosaareen tammikuun viimeisenä päivänä. Laivan purkamisessa menee hetki ja tavara viedään huolitsijan varastoon, josta sen saa maksujen hoitamisen jälkeen hakea. Huolitsijan maksu oli hyvin suolainen, mutta en ollut älynnyt kilpailuttaa sitä itse ja sain kärsiä siitä nahoissani. Saapumisen jälkeen rahti pitää hakea nopeasti, koska muuten joutuu maksamaan ylimääräisiä varastomaksuja. Vältyin onneksi ylimääräisiltä maksuilta olemalla nopea.
Teleketjukaivinkoneilla ei ole tuontitullia, mutta ALVi pitää aina maksaa. Tein itse ilmoituksen tullille ja kirjailin rehellisesti kaikki maksamani hinnat tullin nettijärjestelmään liitteiden kanssa. Sivuilla sai myös maksaa tullit heti saman tien ja niin teinkin. Jäin kyllä miettimään, että maksoinko huolitsijan laskun alv-osuudesta uudelleen alv:n tullilaskussa. No saattoi olla, mutta olin tyytyväinen saatuani hoidettua kaikki maaliin. Tullin sivut ovat kyllä käyttäjäystävälliset. Sivuilla on myös hyvät ohjeet ennen ostamista, joihin kannattaisi tutustua. Arvatkaa tutustuinko vai meninkö fiilispohjilta?
Telaketjukaivinkoneita ei saa tuoda Pohjois-Koreasta tms, mutta Kiinasta sai tuoda. Erikoisempien tai kalliimpien tuotteiden kohdalla kannattaa siis tarkistaa etukäteen tuontirajoitukset ja mahdolliset tullit.
Paketti kotipihaan
Koska olisin vaihtanut koneen 200kg suurempaan ei autoni vetokyky enää riittänytkään hakemaan pakettia laillisesti satamasta. Onneksi Eriksson lupasi hoitaa koneen meille kotiin muitta mutkitta. Toki korvausta vastaan. Voisin kuitenkin väittää, että omakustannehintaan toi. Trailerin ja pakun vuokra olisi tullut kalliimmaksi.
Kiitos tästä kirjoituksesta. Olen itsekin katsellut minikaivuria täältä Suomesta mutta en ollut tietoinen, että tämän voisi myös Kiinasta asti tilata. Mitä tarkalleen tuo CE-merkintä tarkoittaa. Ilmeisesti tämän merkin ansiosta koneen voi myydä eteenpäin Suomessa jos oikein ymmärsin kirjoituksestasi. Hydraulisylintereiden osalta osaatko sanoa, että voitko ostaa varaosia täältä Suomesta vai joutuuko ne Kiinasta myös tilaamaan?Ajoittain hydraulisylinterint joutuu kokonaan uusimaan joten tämä ainakin myös mietityttää itseä ulkomailta tilattavan koneen kanssa. http://www.pikapaja.com/hydraulisylinterit
VastaaPoistaKaikissa Euroopassa käytetyissä koneissa pitäisi olla CE-merkintä. (https://tukes.fi/tuotteet-ja-palvelut/ce-merkinta )
PoistaItse en ainakaan ostaisi käytettynäkään kaivuria ilman ce-merkintää. Ei se varsinaisesti takaa laatua, mutta ainakin sitä on seurattu.
Kaivurin kone on yanmarin kopio ja varaosia siihen löytyy helposti. Hydrauliikan varaosia voi tilata kiinasta, mutta peruskamaa tuntuisi olevan. Sylinterien koot eivät ole silmämääräisesti mitään erikoisia. Letkuja taas saa metritavarana ostettua täältäkin.
Hei.
PoistaKiitos julkaisusta! 👌
Itsellä olisi aikomus hankkia juurikin vastaavanlainen kone, olisiko sinulla saanut hieman lisävinkkiä ja tukea tämän hankinnan toteuttamiseen? Olisi mukava kuulla vinkkejä ja ohjeita myös tämän jutun lisäksi.
täytyy kirjoitella toinen juttu noista vinkeistä. Muutamalle olen sähköpostilla vastaillut, mutta niistähän tekee melkeimpä jo oman juttunsakin. Palaan asiaan. :)
PoistaKätevän näköinen! Se varmasti on oikein hyvä oman pihapiirin maatöihin. Meillä on tälläkin hetkellä kaivuri ja siihen nyt on luiskakauha etsinnässä. Tällainenkin sopisi kyllä vielä pihapiiriin. Olisi tosiaan mielenkiintoista kuulla myös miten tämän hankkiminen käytännössä onnistui.
VastaaPoistahttps://www.terastyosalminen.fi/tuotteet/kauhat
Salmiselta saa varmasti kestäviä kauhoja. Itse tilasin koneen myyjältä sopivat kauhat. Tein tarkentavan jutun koneen hankinnasta. Löytyy tästä samasta blogista uudempana juttuna.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista