perjantai 9. syyskuuta 2011

Trailerin osto mielessä

Aikaisempi veneeni säilytys ja liikuttelu onnistui kätevästi trailerilla. Nykyisessä autossani ei ole vetokoukkua eikä nykyisillä yli 1000€ hinnoilla tulekaan. Onneksi äitini autossa on ja työpaikaltakin saa tarvittaessa käyttöön pakettiauton koukulla.

Nykyiselle veneelle tein siis tukevat pukit, mutta pukeillekin vene pitää tuoda jotenkin. Taloudellisesti pohtien ei trailerin ostossa taida olla mitään mieltä. Käyttämäni Shell Rent kustantaa isomman jarrullisen trailerin osalta 89€ vuorokaudessa ja pienempi jarruton taisi olla 59€/vrk. Itse käytän traileria noin 2-3 kertaa vuodessa, joten oman hankinnassa ei ole taloudellista perustetta. Kalavesiä kiertäville trailerin osto on perusteltua, mutta harva veneilijä taitaa paljoa venhoaan kuskailla.
Trailerin hinta tuntuu onneksi pysyvän ja huonoimmatkin tekeleet ovat satojen eurojen arvoisia.
Aikaisempi trailerini oli tehty vanhan busterin mitoille. Kärryn kantavuuskin oli noin 400kg, joten hyötykäyttö ei oikein onnistunut muualla. Sisänsä kyllä toimiva peli, vaikka renkaat olivatkin ainakin 15v vanhat... En suosittele ajamaan noin vanhoilla, mutta pihinä köyhänä jäi vaihtamatta vähäisen tarpeen vuoksi.

Nykyinenkin veneeni oli ostettaessa trailerin päällä. Oli uusi Aku traileri, mutta omistaja pyysi trailerista pyöreät 1000€ ilman tinkivaraa. Olisi tullut halvemmaksi ostaa Veneporista uusi vastaava traikku. No saahan sitä toki pyytää ja kauppa se on mikä kannattaa. Jäi minulta ostamatta.

Nykyinen vene on sikäli ikävän kokoinen, että vene painaa 440kg. Ei mikään paha, mutta moottori painaa siihen lisää 160kg. Lisäksi veneessä on mukana enempi tai vähempi tarpeellista tavaraa. Saattaisi vielä mennä jarruttomalla trailerilla, mutta hyvin lain rajoilla mennään. Vetokoukulle tuleva paino meinaan ei tule mukaan akselipainoon. Eli se 70kg riittäisi juuri ja juuri pääsemään lain rajoihin jarruttomalla trailerilla. Siis jos vetoauto sallii täydet 750kg jarrutonta painoa. Nykyisin ilmeisesti harvempi henkilöauto sallii moista. Volvon V70 ainakin sallii, mutta esim Mondeo farmari ei sallinut.

Busterin alle pitäisi siis saada jarrullinen traileri, jos haluaa rauhallisin mielin ajella ilman veneen tyhjennystä ennen ajoa. Pienempikin auto sallii jarrullisen trailerin painoksi noin 1300kg, joten lain täyttäminen onnistuisi sitenkin helpommin.
Huonona puolena yli 750kg trailerissa on mm. katsastus. Eli kevyen peräkärryn ollessa vapautettu katsastuksesta ei isompi ole. Kevyt peräkärry voi olla jarrullinen, mutta katsastusvapaa. Markset ainakin tekee moisia.  Painavassa kärryssä jarrut pitää olla ja katsastus suorittaa. Myös trailerin hinta tuppaa kohoamaan reilusti materiaalivahvuuksien kasvaessa ja jarrujen mukana.

Seuraan tilannetta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tietoja minusta

Oma valokuva
Pohjois-Espoon ääni. Julkaisemani tekstit koskevat usein luottamustehtäviäni tai muutoin minulle ajankohtaisia asioita. Pyrin päätöksenteossani ottamaan huomioon asuinpaikkani. Varsinkin kaupungin päätöksenteossa koen edustavani juuri pohjois-Espoota. Helsingin seudun liikenteen hallituksessa edustus koskee luonnollisesti koko Espoota, mutta esimerkiksi Vantaan linjastosuunnitelman käsittelyssä oli erityisesti huomioitava juuri oman asuinalueeni erityistarpeet lähellä kunnan rajaa.