Suzukin perämoottori heräilee talviunestaan

Tuoreemman busterini Suzuki dt70-perämoottorissa oli ostettaessa pikkuvika.  Se ei käynnistynyt.

Amatöörinä lähdin avoimin mielin aihetta tutkimaan. Sylintereihin bensiiniä laitettaessa kone lähtee nätisti käyntiin sammuakseen sitten. Eli ensimmäinen epäilyksen kohde oli ruiskun suuttimet. Otin moiset irti youtuben ohjeistusvideoita katsottuani. Liotin pari päivää ja väsäilin 9v patterista testerin niille. Kaikki aukesivat ainakin suunnitellusti ja tavarat meni lävitse. Mitään tuottokäyriä ei terassin pöydälle lasketulla bensalla pysty tekemään.
Seuraavaksi avasin niiden suuttimien syöttöputken yläpäässä olleen ruuvin. Nyt oli helppo todeta, että suuttimille ei tule painetta. Ruiskulle paineen tekevä pumppu eli höyrystin on niin ikävästi imusarjan takana piilossa, että päätin jättää sen rauhaan. Tarkastin seuraavaksi painepuolen suodattimen. Oli ok. Samoin ennen ruiskun pumppua ollut bensan syöttöpumppu tuntui olevan kunnossa.
Pari päivää pohdin tilannetta ja totesin, että imusarjan irrotus jää minulta väliin. Niissä oli 14 isoa ruuvia irrotettavana.
Soitin koneen korjauksesta valtuutettuun Must Oy-huoltoon. Oli asiallista ja hyvää palvelua, joskaan laatu ei ole ilmaista tässäkään tapauksessa. Jotenkin pidin siitä, että sain väliaikatiedot tekstareilla ja kysymykset jatkotoimenpiteistä samoin. Hintakin oli kyllä ihan kilpailukykyinen, vaikka pihiä vähävaraista ahdistikin
Moottori kytkettiin siis ensin tietokoneeseen kiinni ja tarkastettiin viralliset luvut. Käyntilukemat olivat 142h tähän mennessä alkaen siis vuodesta 1999. Ei kuulostanut pahalta ollenkaan.
Ammattilaisen tutkimuksen jälkeen vika oli edelleen samassa kikkareessa eli virallisemmin höyrystimessä. Ikäväkseni kyseinen kikkare ei ole niitä edullisimpia osia Suzukissa.
Tarve päästä veneilemään on jo kova, joten uutta osaa kiinni vaan.
Itse höyrystin löytyi hyllystä, mutta tiivisteen joutuu tilaamaan. Olisi sen voinut laittaa rasvallakin kiinni, mutta jotenkin ajattelin kunnollisen tiivisteen olevan kuitenkin parempi vaihtoehto.

Nyt sitten odotellaan tiivistettä saapuvaksi ennen veneilykauden jatkumista. 

Kommentit