Kirjoitin yleisonosastoon

Kun ei löydy henkilöä, joka tunnustaisi olevansa vastuussa lasten ja aikuisten turvallisuuden vaarantamisesta, kirjoitin Helsingin sanomiin mielipidekirjoituksen. Toivottavasti kirjoitukseni saa vastauksen ja asia selviää.

Mitään järkeähän ei ole erikseen tilata hyväkuntoisten suojateiden poistamista vilkkaasti liikennöidyltä tieosuudelta. ELY:n selvityksen mukaan turvallisuus paranee. Toki teoriassa näin saattaa ollakin. Kuinka monella on 2 tuntia aikaa aamuisin ja iltapäivisin odottaa ruuhkan loppumista? Suojatiellä autoilijoilla on lakisääteinen velvollisuus antaa tietä suojatien käyttäjälle. Nyt en itsekään uskalla antaa tietä ylitystä yrittävälle takaa tulevien ohittajien vuoksi.

27.8 Helsingin sanomissa julkaistu tekstini:

Miksi Vihdintieltä Espoosta poistettiin kaksi suojatietä?

Nyt tien ylitys ei enää onnistu ruuhka-aikana edes aikuiselta.


ELY-KESKUS poisti ennen koulujen alkua Vihdin­tieltä Espoosta kaksi hyväkuntoista suojatietä. Vihdintie jakaa alueen kahtia erottaen Odilammen puolella asuvat kaikista palveluista.

Autoilijoilla oli velvollisuus antaa tietä suojatietä käyttä­välle. Nyt tien ylitys ei enää ­onnistu ruuhka-aikana edes ­aikuiselta.

Espoon Kalajärven alueella rakennetaan runsaasti, ja suojateiden käyttäjämäärät olivat kasvussa. Bussipysäkit ovat edelleen poistettujen suojateiden yhteydessä.

Ilmeisesti Kalajärvellä on ely-keskuksen mukaan kuitenkin liian vähän lapsia. Meidän laskujemme mukaan lapsia ei ole yhtään ylimääräistä.

Paljonko hyväkuntoisten suojateiden poistaminen säästi veronmaksajien rahoja?

Kommentit