Solbacka - Metsästä tontiksi

Pimeässä metsässä ajaessa ei heti tule mieleen, miksi kiinteistömme nimi on Solbacka. 

Raivasimme syksyllä tien varret puhtaisi niihin kasvaneista puista, jotta autolla pääsi perille asti ilman naarmuja. 

Otimme kuitenkin samaan aikaan yhteyttä Metsänhoitoyhdistykseen päästäksemme eroon ylimääräisistä puista. Meille tulikin kylään pari mukavaa ammattilaista, joiden kanssa kävimme tontin rajat ja puut lävitse. Mäntyjä emme halunneet kaadattaa ja ranta-alueella ei saisi tehdä harvennusta isompaa työtä. Muuten tarkoituksena oli tehdä metsästä tontti. 

Halusimme tehdä asian virallisten ohjeiden mukaan ja hakea myös Porvoon kaupungin sääntöjen mukaisesti maisematyöluvan. Kohtuullisen moni ei kuulemma vaivaudu lupaa hakemaan ja syykin selvisi pian. Luvan hinta oli melko suolainen 800€. Itse puista saatava myyntitulo ei välttämättä tulisi olemaan edes korjuukustannusten mukainen, mutta halusimme siitä huolimatta jatkaa. Eiköhän tuo tammikuussa selviä kuinka kalliiksi tai hyväksi puukauppamme muodostuisi. 

Marraskuun loppupuolella saimme soiton, että metsätyökone eli moto olisi tulossa parin päivän sisällä vierailulle. Halusivat varmistaa, että meillä oli haluamamme maisematyölupa myönnettynä. Olihan se. Jos Porvoon hinta oli korkea, niin saatiin sille palvelun muodossa vastinettakin. 

Voin kertoa, että hymy oli herkässä vielä tässä vaiheessa. Pitihän sitä koneen aikaansaannoksia käydä ihmettemässä. Itse kone on muuten todella suuri. Ei olisi etukäteen mieltänyt niin suureksi laitteeksi. Otin siitä toki kuvankin, mutta rouva on mittatikkuna enkä ole kysynyt lupaa julkaista kuvaa. 

Enää emme ihmetelleet, miksi varoittelivat moton tekemistä jäljista. Ne toki häviävät muutamassa vuodessa, mutta tie tulee vaatimaan perusparannusta jo ensi keväänä. 

Aikaisemmin rantaan johti pieni, mutta jyrkkä polku. Siihen oli jo päätetty tehdä muutoksia, mutta emme olisi arvanneet saavamme apua muutoksessa. Moto oli ajellut polkua pitkin, mikä oli mukava yllätys. 

Kuvat on otettu melko tarkasti samasta paikasta portaiden päästä. 

Jos ranta tuli aikaisemmin näkyville vasta ihan loppumetreillä, niin nyt se näkyi jo autopaikalta asti. 

Aikaisemmin tässä paikkeilla oli näkyvillä vain tiheää metsää. Toiseen suuntaan maisema oli muuttunut vielä enemmän. 

Nyt meille tuntui paistavan aurinko jopa joulukuussa. Oli kiva vihdoin erottaa maaston muodot ja tonttimme todellinen koko. Se ei metsässä ajelemalla ainakaan minulle auennut. 

Tapasimme vihdoin myös naapurimme lännen puolelta ja idän puolella mökkeilevän pariskunnan uudelleen. Moni ostajaehdokas oli kuulemma pelästynyt pimeää metsää. Meitä ei metsä haitannut. Oheisessa kuvassa etelärinne kokonaisuudessaan, mutta ennen puiden pinoamista siisteihin kasoihin. 

Asuntovaunu tuli sekin päivänvaloon varmaankin ensimmäistä kertaa vuosikymmeneen. Vaatii keväällä kunnon pesua ennen käyttöönottoa. 

Jos olivat tukkipinot suuria ja energiapuukasa samoin, niin risujen keräämistä riittänee esimmäiseksi vuodeksi. Onneksi ne ovat biohajoavia luonnon tuotteita, joten ei muuta kuin iso kuoppa ja sinne maatumaan. 

Tästä jatketaan ensi keväänä. Toki jouluksi käytiin hakemassa pari sopivaa kuusta. Toinen oli oikein kaunis ja kohtuullisen tuuheakin. Annoimme sen äidilleni. Toinen kuusi olikin sitten ... no vihreä. Ei tarvinnut kuitenkaan ostaa suoraa ja tuuheaa kuusta läheisen k-kaupan pihalta. 

Tässä odotellessa käyn lävitse kaavoituksen ja miten sitä tulkitaan.