Kuntavaalit, 760 Espoo

 Kuntavaalit lähestyvät

Olen Espoossa ehdolla numerolla 760. 

Blogini keskittyy pitkälti minua kiinnostaviin aiheisiin ja niin myös vaaliteemani, jotka ovat minua ja toivottavasti myös suurinta osaa meistä Espoolaisista kiinnostavia. 

Olen Janne Tähtikunnas, Espoon Kokoomuksen puheenjohtaja. Ehdokasnumeroni on 760. 

Koulutukseltani olen DI. Tarkemmin asumisen ja liikenteen asiantuntija. Työskentelen toiminnanjohtajana. Espoon Rakennuslautakunnan puheenjohtajana olen toiminut vuodesta 2013 ja päättyen kesään 2021, kun itsenäinen rakennuslautakunta päättyy. 

Toimin aikaisemmin myös HSL:n hallituksessa ja edustin menestyksekkäästi meitä Espoolaisia. (En tarkoituksella käyttänyt termiä puolustin etujamme, koska virallisti kaikki hallituksen jäsenet ajavat alueen yhteistä etua.)

Minusta Espoossa pitää jatkossa keskittyä kuntalaisten perustarpeiden täyttämiseen. Ei suurhankkeisiin. Espoon verotulot ovat riittävät, mutta ne pitää kohdentaa huomattavasti paremmin. Kuntaveron korotus ei ole ongelman ratkaisu, mutta se vähentää tehokkaasti palveluiden kysyntää ja viiveellä myös tarjontaa. Kuntaveron 1%-yksikön korotus vähentää keskimääräiseltä Espoolaiselta noin 300€/v käytettävissä olevia rahoja. Perheellä vaikutus on jo 50€/kk. Minä en siis kannata verojen korotuksia. 

Päivittäin käytettävien palveluiden pitää minusta olla asukkaan lähellä. Mitä useammin käytettävä palvelu, sitä lähempänä sen pitää olla. Espoossakaan autoilu ei ole kenenkään ensimmäinen vaihtoehto, mutta ainoa se voi olla. Ei siis lisärangaistuksia autoilijoille tullien tai alueellisten lisämaksujen muodossa. 

Minulla on kokemusta ja näyttöjä, ei vain kauniita lupauksia.  




Kommentit