Mökkipaketti on tilattu

 Nyt mennään sitten vihdoinkin eteenpäin.

Teimme sopimuksen paketin toimituksesta Kontion kanssa. Toki alkuun kuvittelimme tekevämme sopimuksen K-Raudan tai myyntimerkin Kimaran kanssa. Papereissa luki kuitenkin Kontiotuote. Ei silti Pudasjärven tehtaasta kyllä puhuttiin koko ajan. 

Perusmalli oli Kimara 88. 



Mallia muokattiin runsaasti, mutta se taitaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus. Ensin sovitettiin neliöt kaavan vaatimuksen mukaisiksi eli 67m2 tasolle. Tämä tehtiin niistämällä makuuhuoneista kaapit ja niiden neliöt pois. Lisäksi pukuhuoneesta ja vessasta otettiin tarpeettomat neliöt pois.

Pohjakuva käännettiin myös peilikuvaksi. Terassille paistaa siten ilta-aurinko lännestä. (Meniköhän ilmansuunnat oikein?) Tuvan isot ikkunat ovat pohjoiseen, koska ranta on pohjoisessa. Terassille tuvasta avautuvat pääosin lasiset pariovet, joten eiköhän valoa tupaankin tule. 

Hirreksi valittiin painumaton 135x275 versio. Paksuus on kesämökille sopiva, mutta lähinnä kesäkäyttöön tarkoitettu. Meillä ei ole tarvetta talvikäytölle, joten paksuus riittää. Mökkiin todennäköisesti laitetaan varuiksi lämmitys tai ainakin johdotus lämmitykselle. 

Sisäkorkeutta pohdittiin pariin kertaan. Ei niinkään riittääkö ehdotettu korkeus vai lisätäänkö yksi vaiko kaksi hirsikertaa. Mallin huonekorkeus olisi ilman muutoksia ulkoseinän kohdalla 2,38m ja keskellä 2,93m. Sisäkattohan on vino. Lisättiin lopulta kaksi kierrosta hirsiä eli huonekorkeus muuttui merkittävästi. Alimillaan huonekorkeus on 2,8m ja korkeimmillaan mennään päälle 3,3m. Ei ota käsi kiinni kattoon kun venyttelee. 

Seuraavaksi edessä on tietysti laskujen maksua, mutta niitäkin ennen pitäisi saada rakennuslupa. 
Lähetin suunnitelmien luonnokset kaupungille ja sainkin vastauksen nopeasti. Vastauksessa tuli pari hyvää huomiota ja pääosin vahvistus itse tehdyille ratkaisuille. 

Huomioina oli jätevesisuunnitelman teettäminen ja ennakkokäsittelystä maininta ennen lupahakemuksen jättämistä. 

Seuraavaksi vuorossa on asemapiirroksen ja perustussuunnitelman teettäminen. Molempiin etsin sopivan paikallisen tekijän, kun itsellä on viimeisimmistä cad-kuvien teosta pitkä, hyvin pitkä, aika. LVI-kuvat ja sähkökuvat ovat nekin teossa. 

Kunhan paperit on kasassa, niin sitten laitetaan rakennuslupahakemusta menemään. Käsittelyaika on kuulemma tavallinen 2 kuukautta. 

Tästä se lähtee.




Kommentit