Valmistelevat runkotyöt käsipelillä

 Ennen nosturin tuloa on hyvä perehtyä pakettien sisältöön ja ohjeisiin. Ohjeet olivat hyvät. Vain yksi virhe löydettiin. Yksi hirsi taisi olla eri paketissa tai sitten hirren merkintä oli väärä. Onneksi kuitenkin tavara oli oikeaa. 

Meillä kätevä apumies hoiti tarvittavat tavarat eikä asennuksessa tarvinnut odotella kertaakaan tavaran löytymistä. 

Ensimmäisen hirsikerran laitto on syytä tehdä huolella. Meillä siihen meni lähemmäs 4 tuntia. Nyt runko on taatusti suorassa ja ristimitat oikein. Perustukset taisivat heittää yhdessä nurkassa sentillä, mutta onneksi sopivaan suuntaan. 

Kuvassa muuten näkyy edellispäivän sateen jäljet pilareiden pinnassa ja sepelissä. Tuli samalla testattua perustuksien täyttöjen toiminta. Hyvin kuivuivat päivän aikana. 

Korkeat perustukset eivät käsinostoja auttaneet. Päädyn hirren paino on noin 170 kiloa, joten siinä oli melkoinen punnertaminen paikalleen. Kuvassa näkyvät puukiilat rungon alla. Muutoin pilarien päällä olevat piikit olisivat raapineet hirsiä jatkuvasti. 

Hirsien asetuttua paikalleen porattiin piikeille pienet ohjausreiät ja sitten hirret taputeltiin paikoilleen perustuksiin. Meren rannalla tuulta ei ole syytä vähätellä. Hirret kiinnitettiin vielä nostovoimien varalta kiinni metallisin henkselein. Eli pilareihin valetuilla lattaraudoilla, jotka naulattiin 20 naulalla hirsiin kiinni. 

Ensimmäisen pystytyspäivän päätteeksi rungon muoto oli jo näkyvissä ja pari hirsikierrosta paikallaan. Enempää ei käsin olisi paikalleen saanut ilman taikatemppuja. 



Nurkkasalvosten lohenpyrstöliitokset olivat kyllä ilo silmälle. Ne kuitenkin tullaan loppuvaiheessa peittämään laudoituksella. Ei pääse sadevesi kastelemaan liitoksia. 

Seuraavana päivänä jatkettiin lattiavasojen asennuksilla. Niitä varten kaksi hirsikertaa oli juuri ja juuri riittävät. Siinä kanniskeltiin lattiavasoja enemmän kuin runsaasti. Lattiavasojen alle tuli kunnolliset tukipalkit ja jälleen kerran kunnolla perustuksiin sidottuina. Yhtään hirsi-betoni kosketuspintaa ei jätetty. Kaikissa pilareissa on huopaa pinnassa ja vähän ylikin estämässä kosteuden nousua. 


Lattiavasoja tuli tasaisin välein ja jäykistävien väliseinien kohdalle tuplana. 

Kosteiden tilojen kohdalla lattiavasoissa on madallus, jotta kallistukset ja valut saadaan tehtyä. Lopullinen lattiakorko on muita tiloja ylempänä. 

Nosturi oli tilattu vasta maanantaiksi, joten sunnuntaiksi otettiin ylimääräistä hommaa. Terassin runko tehtiin valmiiksi, jotta kulkureitti saatiin helpommaksi. Samalla tehtiin väliaikainen porras kulkua helpottamaan. Tukevuutta ei tarvitse arvailla. 


Kuten kuvasta näkyy on terassi 3 senttiä mökin rungosta irrallaan. Pääsee kosteus haihtumaan eikä jää väliin muhimaan. Lattialaudat ovat vielä tilapäisesti paikallaan kulkureittinä. Toki muutamalla ruuvilla ettei tule haavereita. 

Myös sisäpuolelle tuotiin runsaasti lautoja kulkua helpottamaan. Pelkkien lattiavasojen päällä pomppiessa putoamisvaara olisi liian suuri. Kuvien oton jälkeen tavaraa tuotiin lisää. Ihan näin isoja rakoja ei jätetty turvallisuuden vuoksi. 



Sisälle, tai tulevaan sisätilaan tuotiin myös telineet kasausta varten ja muutamia pienempiä hirsiä kasausta odottamaan. 

Nyt oli kaikki valmista nosturin saapumiselle. 

Kommentit