Nosturin poistuttua paikalta alkoi hitaati etenevä rakennusvaihe.
Keskustelupalstoilla puhutaan usein kuinka nopeasti runko saadaan pystyyn. Toinen kertoo kahden päivän riittävän ja toisella menee kolme viikkoa. Yleensä kaikki keskustelijat ovat oikeassa, mutta puhuvat keskustelupalstoille tavanomaiseen tapaan eri asioista. Kattotuolien asennuksesta vesikattoon menee runsaasti enemmän aikaa kuin rungon pystytykseen siihen asti.
Kattotuolien tukeminen on syytä tehdä huolella, jotta rakennuksesta tulee turvallinen. Tukien asentaminen ottaa aikansa ja putoamissuojauksesta huolehtimiseen menee oma aikansa. Meillä käytettiin runsaasti aikaa valjaiden kiinnityksiin ja mieluummin tehtiin turvallisesti kuin nopeasti maaliin. Toki tyypilliseen tapaan taisin hiukan pyrkiä liioittelemaan tuennassa, mutta mieluummin näin päin. Suunnitelmien mukaiset joustosuunnat silti huomioiden.
Saa sitten rauhassa tulla metrinen lumipatja ensi talvena. Rakennusvalvonta ja vastaava mestari myös tarkistavat suunnitelmien mukaisen toteutuksen nurjahdustuennan osalta. Nurjahdus tarkoittaa siis ylimääräistä sivusiirtymää eikä ole kirjoitusvirhe. Voisihan sitä sanoa nyrjähtäneeksikin, mutta yleensä ei.
Meillä talon päädyt tehtiin rakennuspaikalla käsityönä. Jossain paketeissa päädyt ovat tehdastekoisia tai hirsirunko menee ylös asti.
Päätyyn tuli sisäpuolelle tuulensuojapaperi ja yläreunaan asennettiin ilmanvaihdon vaatimat venttiilit. Venttiileitä ei ollut talotehtaan detaljikuvissa, mutta tekstissä taisi kyllä olla sanottuna. Kuuluivat osastolle "pitää vaan tietää". Ne saa onneksi asennettua myöhemminkin, mutta harjan yläreunan asennustyöt eivät ole ilman hyviä telineitä houkuttelevia tai turvallisia. Päädyssä pintamateriaalina on hirsipaneeli, joka on saman levyinen kuin alhaalla oleva seinäkin. Eli erehdyttävästi näyttäisi seinä jatkuvan ylös asti.
Päätyräystäät tehtiin samoin paikalla. Ei niihin juurikaan kiinnitä huomiota, mutta vaativat kuitenkin runsaasti käsityötä. Lisäksi räystäiden otsalaudat olivat minusta poikkeuksellisen järeitä eli 42x145mm lankkuja. Niillä mentiin ohjeiden mukaisesti.
Säätiedotus lupaili tässä kohdassa sateita, joten mökin päälle vedettiin pressut suojaksi. Pressujen päälle laitettiin muutamia lautoja kattotuolien suuntaisesti ja ruuvattiin kiinni. Pysyivät yllättävän tiukkoina ja vesi valui hyvin haluttuun kohtaan.
Vesisateella ei hirveästi houkuttanut tehdä kattotöitä, joten tässä välissä sahattiin ovet ja ikkuna-aukot oikean kokoisiksi. Varsinkin maisemaikkunan koko muuttui merkittävästi pystysuunnassa. Muut ikkunat olivat varsin ylhäällä verrattuna kotona totuttuihin. Toisaalta keittiössä työtaso jatkuu ikkunan alla ja makuuhuoneissakin voi kalustaa vapaasti ikkunan ollessa ylempänä.
Kuvassa näkyvä sähkökaappi pisti ikävästi silmään ja puitakin on vielä liikaa. Remppavaunukin kuvassa pilkistää.
Viikonlopun sateiden loputtua päästiin tekemään useampaakin ulkona tehtävää hommaa.
Myös sivujen yläosiin tuli muutama paneeli peittämään kattotuolit näkyviltä. Paneelien sisäpuolelle tuli tässäkin kohdassa tuulensuojapaperit sekä yläreunassa pieneläinverkkoa. Yläreuna on syytä jättää auki ilman kierron varmistamiseksi.
Tuntui hienolta, kun katolle alettiin lopultakin naulata aluslautoja. Tähän mennessä nosturin poistumisesta oli kulunut viikko.
Aluslaudoissa riitti kantamista ja naulaamista neljälle. Tämän lisäksi seinien maalaus aloitettiin. Virtasen 5 öljyn maali peitti kertamaalauksella varsin tehokkaasti. Ei ainakaan puu ehtinyt saada sinisiä pilkkuja ennen maalausta. Maalaus sujui ruiskulla nopeasti pienten alun säätöjen jälkeen. Maalia piti laimentaa paremman laadun saamiseksi. Oikean seoksen löytämisen jälkeen itse maalausta enemmän aikaa meni telineiden siirtelyyn ja välineiden pesemiseen.
Laudoituksen tultua valmiiksi siirryttiin suoraan aluskatteen ja reunapeltien asennukseen. Kyllä siinäkin pari päivää meni. Viimeisen asennuksen jälkeen saatiin pieni vesikuuro testiksi. Samalla todettiin harjakaisten olevan paikallaan.
Tällä kertaa sadetta saatiin todellakin vain pieni kosteuttava vesikuuro. Kolmannen viikon aloitus tehtiin jälleen isolla nostourakalla. Kattohuopaketit painavat reilut 20 kiloa ja ne hoidettiin taas porukalla. Yksi kantoi paketit sisälle ja ojensi ikkunasta pienempinä erinä telineelle. Telineillä suojamuovit poistettiin ja valmiit huovat nostettiin katolle. Katossa meni pari kokonaista päivää.
Ikkunat ja ovet asennettiin vasta katon tultua valmiiksi. Kolmannen viikon päätteeksi aloitettiin elokuu ja samalla ulkopuolinen palkattu henkilöstö poistui urakan tultua valmiiksi. Ahkeria kavereita olivat eivätkä todellakaan työtä pelänneet.
Suunnitelma oli saada katto ja ikkunat paikalleen kuivan kauden eli heinäkuun aikana. Tässä onnistuttiin paremmin kuin hyvin. Elokuu alkoi kaatosateessa. Maalauksien jatkamista jouduttiin odottelemaan, mutta sisällä riittää tekemistä sadepäiville.
jatkuu...
Kommentit
Lähetä kommentti