Kevät tuli ja työt jatkuvat

Talvella tuli käytyä pariin kertaa tekemässä lumityöt ja siinä sivussa asenettua lattiaan tuulensuojalevyt paikalleen. Nyt jatketaan hommia taas uudella innolla kevään lämmön kohotessa samaan aikaan. Pitihän sitä vieroitusoireiden vuoksi tehdä pientä pintaremonttia talven mittaan Turussa. Ihan vaan tapetin poistoa, tasoitusta ja maalausta. 

Ihan kaikkia saumoja ei ole vielä ehditty tiivistää, mutta lattian kanssa jatketaan kunhan aika taas koittaa. Sitä ennen tehdään kiireisempiä tehtäviä. 

Talon alta otettiin huolellisesti pur-valumat pois. Tähän tulevat vielä vesijohdot ja viemäriputket. Viemäri viedään alas vasemmalla näkyvän pilarin kohdalta. Viimeiseksi pitää asentaa verkot minkkien ja muiden ikävien tuholaisten varalle. 

Mökillä tuli ensimmäisenä viikonloppuna aloitettua etupihan sisäänkäynnin rakentaminen. Vähän se on korkealla, mutta kaiteet tulevat seuraavaksi. Paljon myöhemmin viereen tulee terassi, johon portaat laskeutuvat mökin suuntaisesti. Terassilta on hyvä tehdä oven ja keittiön ikkunan listoituksia. 


Lavoista voi laskea korkeuden halutessaan. Karkeasti oman nenäni kohdalla eli ehkä 170cm tasolla. 

Hyvähän tuohon on rakentaa. Ei mitään ikäviä purkuhommia tai muitakaan yllätyksiä. Siitä vain eteenpäin. 
Meren rannassa ja kestopuusta kasatessa pitää muistaa valita oikeat eli kestävät ruuvit. Itsellä tietysti unohtui parin ekan kohdalla, mutta korjasin erehdykseni ennen unohdusta. Asensin rungon irti mökistä, jotta kosteus pääsee tarvittaessa välistä pois. Käteen vain sattui jotenkin sähkösinkityt isot ruuvit. No ei auttanut muu kuin vähän päästä vaihtaa ne kestävämpiin. Loput menikin sitten suoraan oikeilla ruuveilla ensi yrittämällä. 
Tietenkin pistosaha jäi kotiin ja kaksi viimeistä lankkua piti asentaa seuraavalla kerralla. En viitsinyt sentään käsisahalla askarrella niitä. Tein kyllä seuraavalla kerralla ne ensimmäiseksi. Ei mene kuin Strömsössä. Tämä onkin virallisesti Solbacka. 



Kommentit