Ilman suihkua ei pärjää - raksasuihku

Erityisen kuuma kesä vaatii viilentävää suihkua ja hygienista huolehtimista. Tilanne vaatii siis toimenpiteitä. 

Rouvan suunnitelmien mukaan tehtiin ylijäämäpaloista raksasuihku käytettäväksi peseytymiseen. 

Ilmankin olisi ehkä pärjätty, mutta eihän sitä kaupunkilainen häveliäänä sentään viitsi avoimella pihamaalla suihkutella. Naapuriin on kyllä pitkä matka, mutta saattaa joku metsästä käydä poimimassa marjoja tai sieniä. 

Perustana on eurolava, josta vesi valuu imeytyskuoppaan. Eurolavaan naulattiin puutavaran toimituksessa käytettäviä palikoita. Niitä, joiden uraan paketin ympäri menevät muovipannat saadaan laitettua paketin alla. OSB-levyt oli hyvin sopivia uriin. Varmaan muutkin levyt samoin. Nurkkiin laitoin väliseinistä ylijääneitä kertopuutolppia. Alanurkkiin pari lyhyttä kakkosnelosen pätkää. Kaikki kiinni naulapyssyllä. Rakennusaika mitataan minuuteissa. 

Retkisuihku kuluttaa vettä merkitävästi vähemmän kuin kuupalla kaatamalla. Kuvan jälkeen parannettiin vesiastia vielä 30 l kanisteriksi, johon suihkun pumppu mahtuu suuaukosta sisään. Ei pääse roskia tuulen mukana veteen. 

Suihkupään sijoituspaikkaa pohtiessa paikalle ilmestyi riman pätkiä, joista saatiin vielä 20cm lisäkorkeutta levyn 120cm korkeuden päälle. Yhteen nurkaan laitoin riman pystyyn suihkupäätä varten. 

Suihkuun pääsee sileältä kalliolta levyä pitkin, jotta jalat pysyvät puhtaana. Suihkupäätä varten on eri kiinnityskohtia, jotta eri mittaisille pesijöille löytyy sopiva kohta. Rimoihin saa laitettua suihkun ulkopuolelle pyyhkeen roikkumaan. 

Vettä voi tarvittaessa lämmittää vedenkeittimellä, mutta ainakin heinäkuussa aurinko lämmitti veden 40 asteiseksi. Mustalla astialla aurinkolämmitys toimisi tarvittaessa tehokkaammin. 

Suunnittelua taisi edesauttaa oma hitsaamalla raudoitusteräksestä tehty pressukehikko - ideointi suihkua varten. No täytyy keksiä muuta sopivaa hitsiharjoitusta. 

Kommentit